sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Hienolta vaikuttaa

Nyt olen tässä vähän oikeasti tehnyt jotain hommiakin jo tällä ja ihan hyvältä vaikuttaa.

Xampp ja Eclipse toimivat paljon jouhevammin kuin Windowsissa ja Gimp on myös vauhdikas. Gimp tosin on aika erilainen kuin Photoshop ja vaatii opettelua. En ole vielä jaksanut sitä ihan hirveästi opiskella.

Sen verran Gimppiä ränkläsin, että totesin tarvitsevani jonkinmoisen Web tallennuksen. Googlettelun jälkeen löysinkin tähän tarkoitukseen tehdyn pluginin ja latasin sen. Asennus vain ei ollutkaan taas mikään ihan helppo juttu. Itse asiassa käytin asennukseen varmaan ainakin tunnin sekoillen kääntäjän virheilmoitusten kanssa yms. Sitten mieleeni juolahti vilkaista löytyisikö plugin valmiina Synapticista. Löytyipä hyvinkin ja samassa paketissa oli paljon muitakin kivalta vaikuttavia plugineita. 5 min päästä plugin oli käytössä, jee!

Softien asennus tuolla Synapticilla on itsessään jo hyvä syy vaihtaa Linuxiin. Tuolta on löytynyt nyt jo vaikka mitä kivoja softia, joita en oikeastaan ehtinyt kaivatakaan, ennen kuin tajusin, että tuohan olisi varmasti näppärä. En kyllä ole testannut varmasti puoliakaan asentamistani softista vielä ja varmasti mukana on tullut paljon kaikkea turhaa tauhkaa.

Käsin asennettavat softat tuntuvat kaipaavan kaikenmaailman höpökirjastoja. Esim tuntuu olevan melkein sääntö että pluginit vaativat myös pluginien tekemiseen tarkoitetut kirjastot.

Versionhallintaa en ole saanut vieläkään toimimaan. Olen kerran aiemmin onnistunut asentamaan onnistuneesti Subversionin Linuxiin, mutta en tietenkään löytänyt niitä ohjeita enää mistään. Tässä välillä oli tullut kaikkea hienoa uutta juttua mukaan tuohon SVN:ään, mitä en yhtään kaipaisi, mutta kaikki ohjeet on tehtyy siihen tyyliin, että kaikki on pakko asentaa. Eniten tuossa nyt mättää se, että kaikki ohjeet on tehty sille oletukselle että käytössä on perus Apache, mutta minulla onkin XAMPP-paketti johon Apachekin sisältyy, mutta hakemistot ovat erilaiset. Luulisi että joku olisi tuonkin ongelman ratkaissut, mutta en ole vielä löytänyt mitään järkeviä ohjeita. Pitää varmaan googlettaa lisää.

Tutkin vähän Gitin asennustakin, mutta se taas vaati jotain hillitöntä SSH-fingerprintoperaatiota, johon en jaksanut perehtyä. Plääh, pitäisiköhän vielä googletella CVS:ääkin? Muistan kyllä että silläkin pärjäsi ihan hyvin, vaikka siinä olikin jotain typeryyksiä.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

3d sekoiluja ja omituisen helppoa kuvan käsittelyä

Kiusasin itseäni sitten eilen vielä testailemalla 3d-ohjelmia, jotka eivät tietenkään toimineet. Hieman asiaa tutkittuani, järkeilin että vika oli ATI-näytönohjaimeni ajureissa. Googlettelun ja sekoilun jälkeen sain asennettua vapaan lähdekoodin ajurit, jotka löytyivät täältä: https://help.ubuntu.com/community/RadeonDriver Virheilmoitus katosi, mutta eivät ohjelmat siltikään toimineet, tilalle tuli vain uusi virheilmoitus.

Tänään mieleeni tuli, että toisessa koneessa minulla oli jouten joku Geforce-näytönohjain ja vaihdoin kokeeksi sen tähän koneeseen, koska tarkoitukseni oli avata tuo toinen kone jossain välissä joka tapauksessa ja laittaa sinne yksi vanha kovalevy jonkun toisen Linuxin testaamista varten.

Geforcella ainakin Blender alkoi toimimaan välittömästi. Jee! Enää tarvitsee opetella itse ohjelma.

Toinen iloinen yllätys tänään oli, kun kokeilin mitä Canon 450D digikameran kytkemisestä koneeseen seuraa. Linux tunnisti kameran välittömästi ihan oikein ja mielestäni kuvat siirtyivät koneelle paljon vauhdikkaammin kuin Windowsissa. Avasin kuvat sitten Gimppiin, joka toimi myös täysin moiteettomasti. Kyllä tällä näymmä ihan hommia voi tehdä erittäinkin tehokkaastikin.

Laitoin toiveikkaasti tänään koneeseen jo firewire-piuhankin. Huomenna voisin ehkä kokeille mitä videokameran kytkemisestä koneeseen tapahtuu. Olisi aika huikeaa jos saisin jopa editoitua jonkun videon.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Jatketaan sitten siitä mihin jäätiin

Eipä tullut hetkeen kirjoiteltua tähän blogiin mitään, mikä ei suinkaan tarkoita sitä että olisin antanut periksi Linuxin tai tämän blogin suhteen. Ei vain tapahtunut mielestäni mitään raportoimisen arvoista.

Yritin ensisijaisesti saada äänet toimimaan, koska äänisoftien kanssa työskentely oli kuitenkin yksi tärkeimmistä jutuista mitä aion koneella tehdä.

Sekoilin aika pitkään OSSv4-ajureiden kanssa, sainkin jotain kuulumaan, mutta homma ei oikein toiminut silti. Googlettelin kaiken maailman foorumeita ja kokeilin kaikenlaista sillä lopputuloksella, että ääniajurit olivat aivan täydellisen sekaisin. Siinä vaiheessa päätin miettiä koko homman uusiksi ja asentaa Linuxin uudestaan.

Totesin tuossa googlettelun yhteydessä, että Ubuntulle todellakin löytyy paljon foorumeita ja ohjeita netistä, mutta ikävä kyllä suurin osa Ubuntun käyttäjistä on täysiä ääliöitä ja kaiken roskan seasta on vaikea löytää mitään tolkullista (varsinkin kun olen itsekin yksi niistä ääliöistä).

Kaverini suositteli kovasti Gentoota ja ajattelin kokeilla sitäkin tässä sivussa. Varmaan. Joskus. Gentoo on selkeästi enemmän nörteille suunnattu ja tavallaan paljon fiksumpi systeemi ja vaikkaisin että Gentoo-foorumeilla olisi vähemmän ihmisiä kyselemässä jotain ihan perusjuttuja, tai ainakaan levittämässä jotain ihan väärää tietoa ympäriinsä. Tein levylle oman partition Gentoota varten jo valmiiksi, mutta en ole vielä kokeillutkaan asentaa sitä.

Sen ainakin tajusin myös, että noihin foorumeilta luettuihin juttuihin kannattaa näymmä suhtautua hyvin varauksella. Jos joku juttu toimi kaksi vuotta sitten, niin se ei välttämättä toimi enää ja kannattaa varmaan vähän tutkia tietolähdettä.

Loppujen lopuksi asennettuani Linuxin uudestaan ja päivitettyäni kaikki mahdolliset ajurit uudestaan, äänet eivät edelleenkään toimineet. Googleteltuani vielä pari päivää sain viimein näiden ohjeiden avulla äänet toimimaan:

M-Audio: Audiophile 24/96 PCI äänet poissa ongelman ratkaisu:
http://ubuntuforums.org/showthread.php?t=1268856

Semmoisenkin hassun havainnon tein, että Ubuntuun liittyen kannattaa näymmä pistää kaikki linkit aina heti talteen jos löytyy mitään vähänkään kiinnostavaa. Itse en ainakaan onnistunut löytämään joitakin linkkejä jotka suljin ikinä uudestaan.

Voin suositella aika varauksetta http://delicious.com -kirjanmerkkipalvelua ja Firefoxin add-onia.

No tulipahan tässä googlettelun lomassa opeteltua kaikenlaista muutakin Linuxiin ja Ubuntuun liittyvää, erilaisia tapoja asennella softia, pikakuvakkeiden luomista yms. Edelleen olen sillä mielellä, että tämä on kyllä käyttöjärjestelmänä ihan älyttömän paljon parempi kuin Windows. Tällä hetkellä tykkään tästä enemmän kuin Mäkistäkin, mutta en oo kyllä ihan hirveästi Mäkkiä käyttänyt. Jotenkin tykkään tästä avoimesta ja ilmaisesta lähestymistavasta varsinkin enemmän.

Seuraavaksi voisin tutkia vaikka Flashin toimimista, DVD:n kirjottamista, levyjen automounttamiista ja jakamista muille koneille samban avulla yms.

Sormet syyhyävät myös 3d-softien, animaatioiden, musiikkisoftien ja vidoeiden suuntaan.
Saapa nähdä millainen taistelu niiden toimivaksi saamisessa on edessä. :)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Tästä se lähtee

Asensin eilen Linuxin kotikoneeseen tällä kertaa tositarkoituksella. Olen Linuxeja asennellut aiemminkin muutamaankin otteeseen, mutta en ole vielä aiemmin ihan tosissani asentaa Linuxia niin, että en käyttäisi kuitenkin rinnalla Windowsia "oikeana" koneena.

Olen käyttänyt aiemmin Linuxia lähinnä nettiserverinä yms. Nyt olisi tarkoitus käyttää Linuxia ihan kaikkeen mahdolliseen kuvankäsittelystä nettisivujen tekoon, musiikin tekoon, surffailuun, kirjoittamiseen, animaatioihin, videoihin, dvd:n polttamiseen, grafiikkaan, KAIKKEEN!!!

Valitsin alustaksi Ubuntun, koska minulla oli eniten kokemusta Debian-pohjaisista systeemeistä ja olin Xubuntua käyttänyt töissäkin ihan hyvällä menestyksellä. Ubuntu on käsittääkseni kaikkein käytetyin Linux ja mainostaa itseään helppokäyttöisenäkin. Kun en keksinyt mitään erityistä syytä miksi haluaisin jonkun muun Linuxin, niin valitsin sitten vain tuon. Asensin englanninkielisen version, kun olen vain tottunut käyttämään koneita enimmäksen englanniksi historiallisista syistä.

Rautana toimii 2,8GHz P4 kone 2 Gb rammilla, kolmella kovalevyllä ja dvd-polttimella.

Lisäksi koneessa on M-Audio Audiophile pci-äänikortti joku pci-väyläinen firewire-kortti, Lexmark-monitoimikone ja kameroita ja videokameroita ja muuta tauhkaa.

Asensin Linuxin tyhjälle kovalevylle ja jätin 2 vanhaa Windows-levyä koneeseen. Homma toimi ihan hienosti. Latailin kaikenmaailman päivityksiä ja softia eilen, enpä juuri muuta.

Tänään keksin tutkailla toimisivatko äänet, no eivätpä toimineet. Olin unohtanut pistää biosista emolevylle integroidun äänikortin pois päältä ja Ubuntu halusi tietty käyttää juurikin sitä paremman M-Audio äänikortin sijaan. Disabloin kortin ja googlettelin, mutta en pikaisesti saanut M-Audio-korttia toimimaan. Linux kyllä tunnistaa sen, mutta mitään ei kuulu.

Päätin kokeilla OSSv4-ääniajureita, kun joku niitä jossain vouhkasi. Löysin tämmöiset ohjeet:
http://martinbaselier.wordpress.com/2009/07/25/how-to-switch-from-alsa-to-ossv4/
Ekaksi yritin vain ladata ajurit ja katsoa josko ne toimisivat tuurilla, eivät toimineet.

Sitten totesin että pitää varmaan ottaa vanha kunnon RTFM käyttöön ja lukea niitä pahuksen manuaaleja. Manuaalit olivat harmillisen pitkät ja vaativat kaikenlaista omituista, mitä aloin epäillä muistavani, joten päätin printata ohjeet.

Löysikö Ubuntu printterini? No ei tietenkään. Pikaisen googletuksen jälkeen löysin kuitenkin ajurit, jotka alkoivat jopa automaattisesti asentua, mutta eivät kumminkaan toimineet. Asennusohjelma olisi halunnut käyttää superuser-tilaa ja oletuksena Ubuntu ei minulle sellaisia oikeuksia edes antanut, joten piti purkaa paketti levylle ja ajaa sama ohjelma SUDO-käskyllä. Jos en olisi sattumalta aiemmin tiennyt SUDOsta ja siitä että että tuommoiset .sh tiedostot pitää ajaa ./jokutiedosto.sh -käskyllä, niin olisivat taineet jäädä ajurit asentamatta. Mutta koska olen niin häikäisevän kokenut Linux-käyttäjä, niin sain ajurit asennettua ja dokumentit printattua. Printterin ajurit löysin muuten hämmentävästi ranskankieliseltä sivustolta (enkä siis osaa ranskaa yhtään) linkitettynä käännöskoneen läpi.

Lexmark X4650 ajurit Ubuntulle
http://support.lexmark.com/index?page=recommendedDownloads&locale=EN&productCode=LEXMARK_X4650&segment=DOWNLOAD&userlocale=EN_US#2

Nyt kyllä tästä huikeasta printterimenestyksestä humaltuneena taidan jättää asentelut tältä päivää ja jatkaa huomenna äänikortin ajureiden säätämistä.